Olen kotoisin Pietarsaaresta ja sillä seudulla on ollut tapana laittaa joulun aikaan ikkunoihin Usko, toivo ja rakkaus - valot jo vuosikymmenten ajan. Valot löytyvät lähes joka kodin ikkunasta.
Tämä perinne elää myös Pietarsaaresta pois muuttaneiden keskuudessa. Nykyään Usko, toivo ja rakkaus - jouluvaloja näkee täällä Espoossa ja Helsingissä. Myös meidän perheemme ripustaa valot ikkunaan. Nähdessäni näitä valoja täällä Etelä-Suomen ikkunoissa, käy mielessä tietysti, että tuossa kodissa on jonkinlaisia siteitä Pietarsaareen. Niin voimakkaasti ne ovat osa pietarsaarelaisten joulun viettoa, että ne jotka muuttavat muualle, usein vievät jouluvalot mukanaan uusille kotiseuduilleen.
Näiden perinteisten Usko, toivo ja rakkaus - valojen ääressä tulee pohdittua perinteitä ja niiden pysyvyyttä. Sitä miten tärkeitä asioita usko, toivo ja rakkaus ovat kristillisessä maailmassa. Myös sitä miten perinteet ja maailma ympärillämme muuttuvat. Usein me ihmiset saattamme pelätä tai vastustaa muutosta. Kerron pienen esimerkin: nämä minulle tärkeät pietarsaarelaiset jouluvalot ovat Pietarsaaressa tietynlaiset ja väriset, perinteisimmät silkkipaperista käsin valmistettuja. Joitakin vuosia sitten kuulin espoolaiselta tuttavaltani, että valoja olisi saatavilla myös valkoisina, sisustukseen sopivina. Mikä pyhäinhäväistys, oli ensiajatukseni. Ja että niitä himoitsisivat ikkunaansa myös muut kuin pietarsaarelaistaustaiset! Kotvan kuitenkin tuumattuani totesin oman muutosvastaisuuteni olevan turhaa. Symboliset valot ovat minusta kauniit, joten miksi muut halukkaat eivät saisi myös niistä nauttia juuri sellaisina kuin haluavat.
Toivoisinkin myös kirkon perinteisiin lisää muutoksen tuulia ja muutoksen hyväksymistä. Kristillinen sanoma jossa välittyy usko, toivo ja rakkaus ei voi jäädä liiaksi kiinni perinteisiin eikä missään nimessä mielestäni voi olla sanomaltaan syrjivää. Kirkon pitäisi mielestäni olla avoin kaikille sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, ikään ja rotuun katsomatta. Sanan ja sakramenttien ohella lähimmäisenrakkaus on mielestäni kirkon keskeinen tunnusmerkki. Sillä suurin kaikista on rakkaus.
